Ehdoton
kiipeilykielto Klassikkoainesta-sektorilla joka päivä klo 18 jälkeen ja
enintään kaksi köysistöä kerrallaan kyseiselle sektorille!
Reventeenvuoren järven päädyn vakituinen asukas on ollut yhteydessä
allekirjoittaneisiin ja valittanut jatkuvasta metelistä
Klassikkoainesta-sektorilla tänä keväänä, erityisesti viimeisen kahden
viikon aikana. Asukas on käynyt huomauttamasta asiasta paikalla
olleille kiipeilijöille, mutta sillä ei ole ollut minkäänlaista
vaikutusta, vaan päinvastoin meteli on vain lisääntynyt. Asukas on
uhannut ryhtyä toimenpiteisiin, mikäli metelöinti ei lopu. Tilanne on
hyvin huolestuttava.
On kaikkien meidän kiipeilijöiden yhteinen etu, että asukas ei
häiriinny kiipeilytoiminnasta. Meillä on vielä toistaiseksi hyvä
vuorovaikutus hänen kanssaan mutta yksikin metelöivä kiipeilijä voi
muuttaa tilanteen konfliktiksi. Kallion kehittämiseen ja reittien
tekemiseen on käytetty satoja hyvin raskaita talkootyötunteja ja
merkittävästi taloudellista tukea Suomen Kiipeilyliitolta. Olisi
valtava menetys suomalaiselle kiipeilylle, jos kallio jouduttaisiin
sulkemaan kiipeilyltä vain sen vuoksi, ettei siellä osata käyttäytyä.
Näin ollen noudata ja katso, että muutkin kiipeilijät noudattavat seuraavia sääntöjä:
- järven päädyssä koko Klassikkoainesta-sektorilla ei saa kiivetä klo 18 jälkeen (ma-su)
- sektorilla saa olla yhtä aikaa enintään kaksi köysistöä = neljä henkilöä
- sektorilla ehdoton hiljaisuus. Vältä keskustelua, sillä järven päädyn
akustisista ominaisuuksista johtuen kallio heijastaa kaikki äänet vettä
pitkin suoraan asukkaan saunan kuistille ja pihaan
- sovi siis köysistösi toiminta kuten pitkillä reiteillä, ilman huutelua
- keskity kiipeilyyn muilla sektoreilla, joilla on valtaosa kallion noin 70 reitistä
- mikäli huomaat metelöintiä, puutu asiaan välittömästi
- mikäli asukas huomauttaa asiasta, ole kohtelias, pahoittele häiriötä ja siirry välittömästi muualle
- parkkeeraa vain kiipeilyparkkiin tai eteenpäin tietä mäen laella
oleville levikkeille. Älä tuki traktorin pääsyä pellolle, äläkä aiheuta
haittaa liikenteelle pysäköimällä mutkaan mäen alle tien varteen.
- pidä koirat kytkettyinä
- uusien reittien tekeminen on luvanvaraista, ole yhteydessä
allekirjoittaneisiin ennen minkäänlaisiin töihin ryhtymistä.
Klassikkoainesta-sektori on toistaiseksi jäädytetty uusilta reiteiltä.
Reventeenvuoren kallio on liian hyvä menetettäväksi. Voit omalla toiminnallasi vaikuttaa siihen, että se säilyy käytössämme.
Mikäli sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä:
reventeenvuori@gmail.com
Toni Fohlin, 0400 459 640
Miika Mustonen, 040 514 11 51
Summary in English:
There has been too much noise at the sector Klassikkoainesta at
Reventeenvuori. The inhabitant from the other side of the bay has
contacted us and is about to take further actions if climbers go on
being noisy. Therefore the following rules imply from here on:
- No climbing at the lakeside or at the sector Klassikkoainesta after 6 PM (Mon-Sun)
- Maximum two parties may climb simultaneously at the sector Klassikkoainesta = 4 persons
- Absolute silence at the sector due to the prevailing acoustic characteristics
- Agree upon any actions taken by your party before leaving the ground and use gestures instead of shouting out off belays etc.
- Concentrate climbing at other sectors that have the majority of the cliff’s almost 70 routes
- If you notice anyone being noisy, do not hesitate to interfere immediately
- If the inhabitant comes over to ask you to leave or to be quieter, be
polite, regret the disturbance and immediately move to other sectors
- Park only at the parking space or further along the road up the hill. Do not block tractors’ entrance to the cultivated field
- Keep your dog attached
- Making of new routes only upon permit. Contact us before taking any
actions. No new routes at the sector Klassikkoainesta are for the time
being allowed to be made.